maanantai 19. helmikuuta 2018

Leffoista ja juoksusta ja nuorista

Sadannen kerran katsoin leffan Julia&Julie. Kertoo samaan aikaan Julia Childistä, joka toi ranskalaisen keittiön amerikkaan. Leffassa kerrotaan Juliasta sekä Juliesta, joka kokkaa Julian kirjan läpi ja bloggaa aiheesta. En osaa sanoa miksi se leffa tekee niin hyväntuuliseksi. Tällä kertaa ihailin puuskaa ja intoa, joka tässä nuoressa tytössä oli. Aatelkaa mitä paneutumista kahlata innoissaan yksi keittokirja.
 Toistan itseäni. Minäkin haluan puuskan!
Hankinko mä sen Halpaa ja hyvää-keittokirjan ja teen siitä jokaisen reseptin? Olisko se sama?

Kaverille tuli liikuntapuuska. (Mies aiheutti) Toivon sen tarttuvan muhun. Eilen ja tänään olen punnertanut, kyykännyt ja lankuttanut. Eri asioita eri päivinä.
 Instassa ihanan ihana Jenny (vastaisku ankeudelle) kertoi pitävänsä aloittelijoiden juoksukoulupäivän keväällä ja kutsui minutkin.  Niin aion mennä.
Sitten onkin aika haastaa itsensä! Pukea aamulla ja käydä lenkillä ennen kuinnmies lähtee töihin. Sen ei luulis olevan vaikeaa, koska menee yleensä klo 11 vasta. Mut hitto kun mä vihaan pukeutumista! Mut ei voi ulkoilla kylpytakissakaan.

Mä kirjoitin viikko sitten tuota perhejutskaa ja sain tosi hyviä kommentteja. Täytyy vastata, mutta gielä ollut sanat solmussa. Aihe näemmä mulle yllättävänkin vaikea.

Helppoa sen sijaan on tulla toimeen miehen lasten kanssa. Ne oli meillä perjantaina peli-illassa. Oli hauskan hauskaa.
Yksi itkeskeli jossain kohtaa huolissaan, et jos äiti eroaa taas, niin ei kyllä ala. "Aina kun tottuu johonkuhun ja luottaa että se jää, niin sitten tulee ero."
 Sanoin ihailevani sitä miten minut on otettu vastaan, jos on taustalla näitä eroja enemmänkin. Sanoin myös etten halua erota ja menettää heitä.
Tässä kohtaa tajus, miten paljon ihmisiin vaikuttaa erot. Kakkos tai kolmoserotkin. Sai mietteliääksi sekin.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Miten perhe määritellään?

Jotain kivaakin pitää kertoa. Eikä vaan talouksia.
 Tässä yhtenä päivänä eksä ja vauva kävi meillä istumassa tovin. Mä pidin vauvaa, kunnes se päätti et olen liian vieras ja ihan mäntti. Teinein oli mun vieressä, joten lykkäsin vaavin teinin syliin. Mä aidosti lahduin, kun katsoin niitä kahta. Teini hymyili ja jutteli veljelleen. Eksä kertoi, että teini ihan mielellään vahtii pientä ja on tosi cool ja luonteva. Kauheen kiva. Teinein kun useaan otteeseen mainitsi ettei tartte enempää veljiä. Ei mennyt elämä pilalle!

Mut tästä tuli mieleen juttu, joka hetkellisesti osu mua arkaan paikkaan. Pari viikkoa sitten esikoinen kertoi heidän menevän perhekuvaan. Olin että wtf? Perhekuvaan? Tarkoitatteko että UUSPERHEKUVAAN? (Esikoinen nauroi et olen kuulemma hieman sarkastinen)
Olin jotenkin sydämistynyt et mitä hittoa ja onpa teennäistä ja falskia ja ei ne oo teidän perhettä, ne on Mun!
Sit mietin et olisko mun mieli hyvä, jos kuvaan menis eksä ja nyksä ja vauva? Noei, sit vasta suuttuisinkin.
Kuvaus oli mennyt kivasti. Oli otettu kuvia eri kokoonpanoilla, eli minäkin saan kuvan, jossa on vain ne mun pojat. Mun perhe.

Tän myötä aloin miettiä mikä mua ärsytti. Tulin siihen tulokseen et  se sana perhe. Kun mun mielestä vain minä ja pojat ollaan perhe, ei mies ja me. Mä en vois otattaa kuvaa, jossa oltais me viisi.
Aloin miettimään mikä on perhe ylipäätään mun mielestä? Et eikö muka uusperhe koskaan voi mun silmissä olla Oikea perhe? Tulin siihen tulokseen, et sit kun on joku tunne mukana, voi saada sen arvonimen. Ja se tapahtuu ajan kanssa, ei näin nopeasti.

Kaverille näitä juttelin ja se järkyttyi sanojensa mukaan, kun sanoin etten koe meitä perheeksi. Hän epäili sen johtuvan siitä, ettei olla naimisissa. Mutta ei. Vaikka huomenna avioiduttais, niin ei perheydyttäis.

Vähän näiden mietintöjen jälkeen mies puhui työjuttui. Casetyyppisesti nuorten ongelmista. Totes et osa nuorista voi tosi huonosti ja et meillä on kyllä tosi kivat nuoret ja hyvä perhe. Se lämmitti. Se perhe-sana. Silti.

Yksi ystävä painii hirmuisten uusperhejuttujen kanssa. Hän nimenomaan haluaa olla the family ja ahdistuu, kun uusperhe ei ole sitä vielä. Sanoi kadehtivansa mun asennetta, kun en edes odota sitä. Kunhan tullaan hyvin juttuun, niin se riittää. Kaverille ei riitä.

Mä rakastan miettiä näitä. Voisko ihmiset avautua näistä asioista enemmän?


Älä hitossa osta eineksiä

Nyt kyl palo käämi. Kävin poikien kanssa kaupassa. Historiallisesti kaikkien kanssa. Ostettiin illaksi pakastepitsat ja kaikenlaisia einesmättöjä tälle ja huomiselle. Koko ajan joku jossain pelissä, niin vaikea syödä yhtä aikaa oikeaa ruokaa jne. (Plus laiskuus)
 Kauppaan meni 90euroa. Miettikää, eineksiä, kaikille irtareita ja limua ja tollanen lasku.
(No okei, yhet 20e kuulokkeetkin)

Et jos olis vähemmän laiska, niin olis tehnyt vaikka makaronilaatikkoa. Ja jokainen syönyt kun ehtii.
Mut ei.

Olipa opettavaista.

Eilen käynyt pikkumuksun kaa lekurissa. Rs-virus. Sen myötä peruuntui äitipäivä, jonka myötä multa peruuntui  teatteri Nti Sutkautuksen kanssa plus ruokailu miehen ja tyttären kanssa. Lucky me.

Siksi palkitsin itseni irtarisäkillä 😁

Onneksi aamulla kävin kunnon kävelyllä bestiksen kanssa.
Ihan hyvä päivä siis.

Teinikin palasi Ranskasta, jossa oli viikon opiskelijavaihdossa.
Matkalaukku katosi sekä mennessä että tullessa. Go, Pariisin lentokenttä, go!!!

torstai 8. helmikuuta 2018

Jos olisin joku muu

Kaikki siellä kuumeisena pohtii, onko P pysynyt budjetissaan? Mikä on viikon taloustilanne?
Liksa tuli, viikkoa aiemmin kuin odotin, mikä sekoitti pasmat. Kilometrikorvauksetkin tuli ja sain ne siirrettyä toiselle tilille. Ällistyttää sekin kyllä.
Tällä viikolla käyttänyt ruokaan 130 e, mut suuri osa laskusta on tältä päivältä, kun ostin punaisen hintalapun tuotteita pakkaseen. Pari pakettia jauhelihaa ja kolme pakettia ohuen ohuita kanapihvejä (jotka mun suosikkeja) Ja neljä tarjouspitsaa.

Nettikirpparilta ostin eilen ihania värikkäitä lautasia yhdeksän kpl. Mut hei, maksoin femman vaan.


Vaatekaappia kävin läpi ja myynyt vaatteita, joita ostanut luullen olevani joku muu kuin olen. *** Tienannut muutaman kympin niillä ja suoristusraudalla, joka lojunut kaapissa käyttämättömänä.

***Tiedättehän te sen. Kun luulee vaikka olevansa tosi rock ja ostaa niin rokkei vaattei, ettei vaan pysty käyttään. Tai ostaa jonkun makeen jakun ja autuaasti unohtaa, ettei ole toimistossa töissä ja Lidl-reissulla se olis liikaa.
 Mun on hyväksyttävä, et olen mukava tunikanainen. Piste.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Käsveska ja diy

Neiti Sutkautus haastoi paljastamaan käsilaukun sisällön. Harvinaisen vähän siellä oli mitään yllätyksiä.
Lompakko, kalenteri, huulipunia, vaippa, kurkkukarkkeja, nenäliinoja, kauneushoitolan esite, lumene-näytteitä, suklaalevy. Greengaten kuvasto, jota en uskalla avata. Pelkään et rahat loppuu jo astioiden ihailusta.
 Laukku mulla on tuo rakas ihana Guess.

Maanantaina kävin kirpparilla. Löytyi ihana huivi, jossa yhdistyy mun suosikkiväri ja muotiguru-Tarun raidat. Ei voi olla virheostos tämä. 


Lipaston sain eilen maalattua ja vahattua ja nupit kiinnitettyä. Lipaston paikka hankalasti eteisen portaiden alla, mut väliikö tuolla. Laatikoihin sain kauniisti aseteltua mun huivit, joten niitä tulee käytettyä, kun ei oo piilossa jossain kaukana.
Tavaralle tarttee muutenkin lisätilaa, joten turhake tuo ei ole.

Kyllä. Naapurin rempan takia mun kodinrakennusvietti paheni. 


sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Hyvä viikko

Eilen aloitin lipaston maalausprojektin. Äsken kesken aamukahvin jatkoin hieman. Yhteen laatikkoon kiinnitin uudet nupit.
 Tätä raadannan määrää...


Monille tää puuhailu on pikkujuttu, mulle merkki siitä, että ehkä alan herätä eloon. Oon ollu poikki, kipeä ja aika iloton. 
Nyt olen varma, että vihreän laatikiston myötä löytyy riemu. 

Talousvälikatsaus. Mulla on 590 euroa. Vähän reilu kaksi viikkoa pitäis pärjätä. Jollekin toi summa voi olla hyvinkin riittävä, mä sen sijaan näen tuon haasteena. 
(Btw; se läheiseni joka osti 60 eurolla ruokaa vajaaksi viikoksi suurperheelle, väitti sen satsin riittäneen. Tolla systeemillä 590e riittää todella pitkään.)

Mutta haaste vastaanotettu. Mä selviän. 

Tällä viikolla on kivaa ohjelmaa tiedossa. Sutkautus-Elisan kanssa mennään teatteriin katsomaan Masennuskomediaa. Odotukset korkealla.
Teatterin jälkeen minä tai me menemme miehen ja tyttärensä kanssa syömään.
 Siitä kiidän hakemaan hoitomuksua ja mies tyttärineen menee bändikeikalle. (Aatelkaa. Tytär pyysi isänsä mukaan)

Okei. Yksi ohjelma tiedossa, mutta se on enemmän kuin aikoihin. Hyvä viikko!

Puuska

Kuinkakohan kauan mun maalauspuuskasta on? Kun ostin kalkkimaalia ja maalasin kaksi tuolia yöpöydiksi. Ja ostin maalia lipastonmaalausta varten? No kauan. Tänään yhtäkkiä aloinnsutimaan maalia ja mikä ihmeellisintä, irrotin laatikoiden nupit. Käytin siis työkalua. Uudet nupitkin ostin monella kympillä jo aikaa sitten.
 Kohta valmista. Viikon sisällä ellei huomenna.

Olen aika varma, että puuska sai alkunsa kämppäkateudesta. Mun uudet naapurit aloitti rempan tänään. (Eilen vietettiin entisen naapurin läksiäisiä meillä, kun ensin hoidettiin muutto. )
Uuden naapurit pistää kämpän ihan uusiksi ja kun näin kuvia tapeteista ja laatoista, niin pakko oli maalata jotain. Seiniä tekisi mieli värittää myös, mutta ehkei nyt. Noi jutut vaatii harkintaa.

Sutkautus-Elisalla oli niin inspiroiva vaatepostaus blogissa ja tuli hinku uusia vaatekaappi. Sillai "mä muutun uudeksi ihmiseksi"-tyylillä.
Kuvitelmissa lenkitän hiton hyvin käyttäytyvää koiraa coolin näköisenä upeissa vaatteissa. Tyylikkäät aurinkolasit otsalla, ikivalkoiset tennarit jalassa.
 Sitä kohti.