keskiviikko 30. elokuuta 2017

Vähäeleisen seksikäs pukine

Koska elämäni on silkkaa matalalentoa, niin on moni asia jäänyt kertomatta.

-Perjantaina ostimme uuden tila-auton. Ihanaa kun on "uusi" ehjä auto. Jännittävää on se, että tämä taisi olla meidän ensimmäinen yhteinen ostos. Eikun joo, on meillä pallogrilli hankittu myös yhdessä. Huh!

-Tarkkasilmäiset ehkä ovat jo huomanneet, että  Nti Sutkautuksen kanssa kävin shoppailemassa ja ostin elämäni ekan parkatakin. Tuo muotikoordinaattoreiden huippu vannoo raitapaitojen ja vihreiden parkatakkien nimeen ja kun tässä melko tasan viisi vuotta on ollut vaikutukselle alttiina, niin näin siinä sitten kävi. Takki on vielä kassissa piilossa, kun en kehtaa kaivaa sitä esiin. Tää tyypillinen "jos koko ajan valitat rahapulaa, niin miksi ostat uuden takin."

-Eilen kävin kampaajalla siistimässä hiuksia, joita yritän kasvattaa (Rva Kepposen esimerkkinä ollessa). Hiukset myös värjättiin punaisiksi.
Laitoin faceen ennen ja jälkeen kuvat, ja mies luuli ennen kuvaa tuoreemmaksi. Miehet on törkeän sokeita. NO, en pahastu asiasta. Onhan se kiva olla aina vaan upea toisen mielestä.

-Maanantaina vein poikien tavarat vanhaan kotiin. Siellä eksän nyksä heti lykkäs vauvan mun syliin ja pitkäksi aikaa jäin sille sitten lässyttämään. Suloinen vauva, joka on pakko myöntää, koska näyttää samalta kuin mun kaksi nuorinta näytti vauvana.
Nyksä kertoili vauvahaasteista. Vauva ei suostu olemaan liikkuvissa rattaissa ja kirkuu autossakin. Olin empaattinen. (ja vähän tietty vahingoniloinen)
Ei käy kateeksi. Mä saan tosta vauvasta parhaat puolet eli sen, et joskus käyn nuuhkimassa ja  ihailemassa. Ja sitten saan POISTUA!

- Lumenen Lähde niminen "raikastava ja virkistävä" kasvosuihke ilahduttaa laiskaa ihmistä. Tilasin kesällä Bette boxia, jossa tuli kaikki uutuuksia testiin. Nauroin tolle suihkeelle, et onpas turhake. Mut niin on kiva käydä kasvojaan suihkimassa välillä.

-Luin Puoliksen kommenttia jossain "vähäeleisen seksikkäästä pukeutumisesta" Jäin miettimään, mikä mulle on se asu. Ja tadaa, se on farkut ja v-aukkoinen valkoinen t-paita.
Kriisiä pukkaa siinä, ettei mulle enää mahdu sellaiset farkut, joihin yhdistää t-paita ja näyttää upealta.
Mun pitää keksiä uusi vähäeleisen seksikäs pukine. Kun joskushan sille olisi käyttöä,

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mistäpä ostit parkan ja mitä maksoi.
terv. Uteliaspa hyvinkin

P kirjoitti...

H&M oli kauppa ja hinta 69 e.
Olen tyytyväinen.

Puolis kirjoitti...

Mä löysin kuin löysinkin vaatekaapista tilanteeseen sopivan kietaisutunikan, vaatekaapissa on myös kesäinen kietaisutrikoomekko (joka on ollut luottovaate ekoille treffeille) ja facekirppikseltä ostin vielä mustan paidan JOS löydän vielä yhden hameen ja siihen legginsit. Kyl tää kai tästä!