maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kun ei ehdi niin ei ehdi

Hirveen kiva kannustaa muita kirjoitetaan kerran päivässä, kaksi parhaassa, kun itse ei EHDI. Todellakin saisin burnoutin, jos olisin joku palkkabloggaaja.

Mä oon vaan ehtinyt juhlimaan ja ajamaan autoa. Eri aikaan.
Torstaina naapuriheppu istui iltaa ja puhuttiin yllättävän henkeviä. Aamulla väsytti.
Perjantaina kävin salaisilla ostoksilla ystävän kanssa. Ystävä osti salaisia, minä olin makutuomarina onnistuneesti. Parin viikon päästä voi vasta kelleen kertoa mitä ostettiin. Voi tuska.

Hetken levon jälkeen käytiin päiväsaunassa ja sitten lähdettinkin kaverin valmistujaispippaloihin. Lahjaksi vietiin porukalla laatikko skumppaa ja melkein kilo vaahtokarkkeja.
Sankari ilahtui.
Tarjottavat juhlissa oli hauskan rennot. Vuori bretzeleitä, juustoja, couscoussalaattia. Pitäisi itsekin vetää noin rennolla otteella eikä stressata liikaa.

Lauantaiaamuna olin hyvin hyvin väsynyt ja silti oli pakko kuskata mies heti aamupäivällä seuraaviin juhliin. Sitten työmeno ja kotiin lohduttaa sydänsärkynyttä ystävää. Yritin nukkua, mutta en onnistunut, joten ajoin taas matkan seurustelemaan seuraavan korvaa tarvitsevan luokse. Kiva parituntinen, sitten taas työajoa ja kotiin klo 19.
Poikien kanssa saunaan pitkästä aikaa. Ne ei meinannu päästää muassa pois kun halusivat höpista.

Söin väsymyskrapulaan suklaata ja juustonaksuja hirveästi. Menin nukkumaan.
Aamulla heräsin uutena naisena.
Sunnuntaina ohjelmassa työajoa, kahvittelua siskolla ja sitten grillattin omalla perheellä plus sydänsuruisella. Kiva kiva ilta.

Keskimmäinen nauratti ja liikutti mahdollisella hääpuheella. "Alussa mennään naimisiin ja lopussa kuollaan, välissä erotaan. Niinhän äidille ja isällekin kävi".
Lasten elämä pilattu, check.
(Sydänsuruisen kanssa naurettiin vanhaa hokemaa " johonkinhan se aina kosahtaa")

Että jotta, missäs kohtaa ehtii blogata ja tehdä tästä itselleen ammatin?
(Oiskohan se kivaa?)

Tänään on taas taloudellisuus yritys osa miljoona yksi. Otin ruokaa pakastimessa sulamaan. Puikoilla ja kolikoilla ostin täydennystä kaupasta.
Tällä mennään juhannukseen asti.

Ihanaa maanantaita.
Iltapäivällä palataan.

Ei kommentteja: