Jäin eilen miettimään tuntemani terapeutin joskus muinoin antamaa läksyä. Läksyä "epätoivoisille" naisille, jotka haluavat kumppanin ja/tai ystävän.
Pitää kuukaudeksi unohtaa tämä toive kokonaan ja elää tavallista elämää, tehdä muita kivoja asioita, elää, mutta ei tehdä mitään tämän toiveen eteen, Kuukauden aikana olisi sitten tarkoitus miettiä omaa käyttäytymismalliaan tilanteissa, joissa on yrittänyt lähestyä toista ihmistä. Ihminen kuulemma halutessaan jotain, käyttäytyy usein siten, että ajaa toista kauemmaksi.
"Usein ihminen löytää mitä toivoo siinä vaiheessa kun luovuttaa ja ajattelee olevansa loppuelämän yksin".
Ja toinen: jos esim baarissa itse tekee (useimmiten mies) aloitteen, saa usein pakit. Jos vaan istuskelee itsekseen, on todennäköisempää, että sinua lähestytään.
Kysyin että miten itsensä saa unohtamaan toiveensa. "Pitää vain ajatella että se kestää kuukauden". No onpas helpommin sanottu kuin tehty.
Mutta joo, on tossa varmaan totuuden siemen.
Mä luulen, että sama ajatus pätee laihduttamisen kanssa. Jos koko ajan vain pohtii laihtumista ja lihavuuttaan jne, niin ehkä helposti tekee vääriä valintoja loppupeleissä. Syö liian vähän, sortuu, mässää...
Jos vaan päättää elää elämäänsä, niin hyvinkin tekee parempia valintoja, kun ei kiellä itseltään mitään.
Mutta kuten sanottua, helpommin sanottu kuin tehty. Miten saa aivonsa sammutettua?
Tähän liittyen: Tinderöitsijäystäväni sanoi pari päivää sitten, että nyt hän rauhoittuu. Ettei hae mitään. Ei treffailla. "TÄNÄÄN en tee muuta kuin olen kotona".
Muistan vuoden takaisen itseni. Mä en osannut olla kotona, jos oli ns.vapaapäivä. Mun oli PAKKO mennä jonnekin, kotona oleminen ei ollut vaihtoehto. Ahdisti ajatuskin.
Monenlaisia vaiheita tässä ollut parin vuoden aikana. HuuH!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti