sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Taloudellisuuskompurointia

Ei vaan suju multa tuo rahan käyttämättömyyys. Koko ajan jotain. Tarpeellista tai vähemmän tarpeellista.
Illalla iski taas kohtaus ja kavverin kanssa alettiin laskeen budjetteja ja miettimään ruokia. Kurkin kaapit ja pakastimet ja pohdin ruokia niiden ympärille. Tiedossa ainakin pulled porkia, esikoisen tekemää lihamureketta ja kuopuksen tekemää jauhelihakastiketta. Ajattelin et kaikki pojat saa leipoakin jos siltä tuntuu.
Minä en niitä voi maistella. Nyt alkoi herkkulakko! Hirvittää jo, vaikka ollut hereillä vasta tunnin, enkä tässä kohtaa herkkuja tapaakaan syödä. 

Jos on herkkulakossa, senhän kuuluisi näkyä rahatilanteessa, eikö?

Oli kyllä karuja laskelmia eilen. Kaveri neuvoi lisäämään budjettiin ne yllärimenot, joita koko ajan tulee. Mm. juuri meni veljenpojan lahjaan 30 e. Budjetissa pitäisi näkyä myös poikien parturit ja oma kampaaja. Näitä kun ynnäilin, tajusin että viikkobudjetti on n.200e ruokaan ja bensaan ja omiin juttuihin. Hmmm, mitkä omat jutut kysyn vaan.

Onneksi olen tyyppiä vähään tyytyvä, eli hengailen kotona lähes mielelläni. En tarvitse ravintoloita ja kahviloita. Uusia vaatteitakaan en aio ostaa, koska NYT ON MAHDUTTAVA vanhoihinkin pe...le. 

Viikon tavoite, liikkua paljon, tuhlata vähän.
 Tavoite käyttää myös jotain muuta vaatetta, kuin mustaa kaapua!

2 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

sulla on selkeästi teemaviikko "viikkoni marttana".
Vähänkö kätevää ulkoistaa ruuanlaitto nuorisolle, meillä nuo ovat huomanneet (grr) että jos väittää tekevänsä läksyjä, saa vapautuksen melkein mistä vain.
Ne tekevät läksyjä aamusta iltaan ja viikonloppuisikin, mokomat epatot.

Tsemppiä taloudellisviikkoon, mulla on tänään tavoitteena ladata kaappi taloudellisesti täyteen.

Rva Kepponen kirjoitti...

Meillä on ruokakulut kasvanut radikaalisti sen jälkeen, kun Hra Kepponen alkoi vastaamaan niistä. Olen yrittänyt hienovaraisesti huomautella asiasta, mutta olen saanut vastaukseksi tuhahtelua siitä, että jos ei kelpaa niin sopii itse käydä kaupassa.

Mun uusin ruokataloudellinen keksintöni on sähkösavustimessa savustettu lohi. Lohi on yleensä maksanut vakuumissa ostettuna n. 10€/kg. Siitä reilun kilon fileestä saa ihanan sunnuntai ruuan ja loput laitetaan lohilaatikkoon. Lohilaatikosta syö koko perhe kerran ja vielä sen päälle riittää minulle lounas. Pitäisi keksiä joku toinen vastaava.