keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Peppu ylös

Tekosyyt sikseen ja peppu ylös penkistä!
Luin uusinta Sport-lehteä. Siellä oli minisun mainoksen kylkiäisenä kahvakuulatreenin ohjeet.
Näytti niin sopivalta mulle, että ihan ihan kohta vaihdan trikoot jalkaan, laitan musan soimaan ja aloitan kahvakuulauksen.
Sitten suihku ja kynsien lakkaus. Voisi olla hyvä aamupäivä tällainen.
Iltapäivällä työmenoa ja illalla kotikutsut, joissa pääsen intialaiseen päähierontaan ja juttelemaan entisten työkavereiden kanssa.
Eilen juuri muistelin, että siitä on kymmenen vuotta, kun menin hoitovapaiden jälkeen töihin. Aluksi kauhealla innolla, hetken kuluttua ahdistuneena.
Se ahdistus, mikä vaivasi koko ajan. Tuntui etten osaa, ehdi, jaksa hoitaa töitäni. Olin aika onneton koko ajan.
Tammikuussa jo irtisanouduin, maaliskuun lopussa jäin kotiin.
Tässä sitä ollaan.

jk. Radio temppuili, musa ei soinut, mutta mä tein treenin!!!

4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Viis musiikista, treeni on pääasia, kun asian on kerran päättänyt!
Sä olet ollut tosi rohkea, kun olet jäänyt pois töistä. Siinä on esimerkkiä monelle muulle, joka päivästä toiseen sinnittelee ikävässä työpaikassa. Tosin monelle se on pieni pakko tilipussin vuoksi.... :(

Taru kirjoitti...

Sä oot rohkea, ihailen...sekä kahvakuulan että irtisanoutumisen vuoksi.

Pusuja sinne!

P kirjoitti...

Sari, joo viis musiikista! :)
Oon ylpee ku tein jotain, kerrankin

Olin mä aika rohkea, mutta eihän asiat menny kuten kuvittelin. Ajattelin löytäväni uuden duunin ja saada hetken kahta palkkaa. Olin irtisanoutunut paketin turvin. Sitten ei löytynyt työtä, päätin hankkia kolmannen lapsen, tulin raskaaksi, onneksi. Tein vuoden töitä seurakunnan kerhossa kahtena aamupäivänä viikossa kaksi nuorinta lasta mukanani. Sitten kuusi vuotta sitten aloitin nämä nykyiset työt, jotka mahdollistaa kotona olon. TAi sitoo kotiin, miten sen nyt ottaa.

Elisa, mitäköhän sun elämään tulis, jos hyppäisit?

Tuula kirjoitti...

Muistinpa taas kahvakuulani, joka on virunut yksinäisenä ja orpona makuuhuoneen nurkassa iät ja ajat... Pitäisköhän munkin yrittää olla vähän reipas?

Ja tosiaan - rohkea hyppäys! Mutta jos joskus ei hyppää, ei voi tietää mitä kivaa kuilun toisella puolella voi olla. Puss ♥