sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Viikonloppu

Viikonloppu ilman miestä. La aamuna käytiin mutsilla moikkaamassa lasten serkkuja, jotka siellä yökyläili. (Lievä kateus) Kotimatkalla päätin, että lapset saa mäkkiruokaa myöhäislounaaksi. Myöhäislounaan jälkeen kävin pienimpien kanssa kaupassa, jossa mua heikotti. Tajusin, et itse olin unohtanut syödä. Klo puoli viisi!!! Kotona söin vaihteeksi kanaa ja papuja. Siis kyllä, tää mielihalu ei ole kadonnut vieläkään. (mut ehkä heikotuksesta johtuen ostin kaupasta illaksi juustonaksuja, da capo rasian ja hopeatoffeeta, kun en tiennyt mitä haluan)
Saunottiin ja katsottiin leffaa. Menin nukkumaan ennen isoja poikia.

Sunnuntaina nysvättiin kotona, kunnes mentiin poikien serkun synttäreille. Sieltä heitin isot pojat leffaan ja tulin pienten kanssa kotiin nysväämään taas. Leffan jälkeen äkkiä ruokaa ja vanhin treeneihin. Pienistä pienin tuli kotiin ja laitoin kolme pienintä nukkumaan.
 Loppuilta kului Perhesiteet DVD paketin seurassa.

TYLSÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!

Eilen illalla hieman alkoi (tylsyydestä johtuen)  nyppimään se, et tekstareilla ja lyhyillä puheluilla hoidetaan miehen kanssa perhe-elämää. Tekstareilla??!!! "Miten menee?" "Tässähän tää, käytiin juhlissa". Siis jotakuinkin noin.
 Ärtymystä aiheutti myös se, et ensi lauantaina on aikataulukurimus. Aamulla pitäisi esikoisen olla säbäturnauksessa Espoossa ja junnun pitää olla samaan aikaan Karkkilassa ensimmäisessä painimatsissa. (nyyh)  Mies sanoi, et järkätään. Hän järkkää et on kotona. Mä taas hermostun siitä, et EHKÄ ei siis olisi kotona. Et pitääkö siis koko ajan ja joka viikonloppu olla yksin. Ja toinen hermarin aihe on tämä. Mies tulee hu kotiin, mutta ei vielä tiedä kauan on kotona. Eikä et mihin lähtee ja kuinka pitkäksi aikaa.
 Onneksi mä pärjään, onneksi mulla on yleensä ihan kivaa, onneksi on arki ja rutiinit ja ja ja...

Mutta elämä on seikkailu ja minä olen oman elämäni sankari!

4 kommenttia:

Rillo kirjoitti...

Tuo tekstarielämä ei oo kyllä kivaa. Miten ihmeessä sen v*tutuksen määrän muka voisi tekstiviestissä kertoa ja haluaako sitä kertoa. Itsekin noissa tilanteissa lakonisesti kommentoin vaan jotain. Ehkä enemmänkin sen poissaolevan huonoa omaatuntoa rauhoittaakseni. Tai en tiedä onko sillä edes huono omatunto...

Meillä on keskiviikkoillat erityisjärjestelyjä vaativia, että saan lapset harrastuksiinsa ja vielä haettuakin ne sieltä. Viime viikolla mies olikin yllättäen vapaalla ja oikein harmittelin, kun se tuli ja sotki mun suunnitelmani ja hoiti toisen lapsen kuskaukset. Sotki mun rutiinini ja kiireeni, mokoma.

Kyllä sinä olet ainakin minun silmissäni sankari. Älä unohda sitä!

P kirjoitti...

Mua ei oikeastaan vituta, mutta miten oikeasti tekstareissa voi puhua elämästä kunnolla. Tai edes lyhyissä puheluissa. Puhuu muutamat tärkeimmät ja se siitä. Huomaan kyllä sen, mitä sanoit, et jotenkin sitä toista ehkä haluaa suojella. Ja huomaan senkin et toista ärsyttää kun mä marisen siitä, etten tiedä milloin se on kotona.
Nauratti toi et sua harmitti se, et mies osallistui kuskauksiin. :D Tyypillistä.

Kiitos!

Taru kirjoitti...

Sinä osaat kertoa (YH) elämästä niin, että lukijaa alkaa hymyilyttämään. Kyse ei ole suinkaan vahingonilosta, vaan huumorista ja positiivisesta myötätunnosta. Tsemppiä ja jaksua, hyvin sä vedät!

Rva Kepponen kirjoitti...

Tsemppiä sinne.
Mä oon just tehnyt vastaavan tempun mun miehelle. Raskaampaa on kotona olevalla. Oo nähnyt niin hyvin molemmat puolet.