tiistai 1. lokakuuta 2013

Ne asuu meillä

Viime viikolla oli yksi päivä, kun mulla oli talo ihan täpötäynnä sakkia. Viisi omaa ja kolme kaveria siihen päälle. Oli hieman ruuhkaa ja melkein ahdasta. Ihmeen rauhallista kuitenkin. Kysyin esikoiselta ja sen bestikseltä, miksi ne on meillä, eikä kaverin kotona, jossa on tyhjää. Kuulemma kaverin pikkusisko ärsyttää. Hämmästyneenä kysyin et eikö tän talon kuusi muuta sitten ärsytä?
 Äsken esikoinen taas soitti koulustapääsypuhelun. "Käydään kamulla ja tullaan meille". Taas kysyin, et miksi ette ole siellä, vaikka siellä on rauhallisempaa. Esikko kysyi kaveriltaan mitä tekevät. Kaveri halus meille.
 Hetki sen jälkeen mun kaveri, tän esikon kamun äiti, soitti mulle ja ihmettelin taas kaksikkoa. Et miksi miksi miksi ne on meillä? Kaveri tuli siihen tulokseen, et hänen poikansa ei vaan tykkää "yksinäisyydestä" ja on siksi meillä. Ja muisti yhtäkkiä, et hänen poikansahan oli meillä aamuhoidossa ekalla luokalla. Joka aamu tuli meille seiskalta aamiaiselle. Et siitä asti tottunut ja ilmeisesti viihtynyt meillä. Ja sit meitä äitejä taas liikutti. Perhe voi kasvaa näinkin :D

Sit toi kaksikko on vielä niin reipaskin. Ensin käytti koiran, sit lähti pyörällä kauppaan ostaan suklaata koska aikovat leipoa keksejä. Eihän siitä ole kuin pari h, kun junnu leipoi teeleipiä. Voi mun pojat!

Mut on tolla esikolla murkkuikääkin jo tulossa. Viime viikolla kävin koululla ja näin esikkoa kavereineen pihalla. Poika ei moikannut. Menin sen takana sisälle ja kuiskailin et "mää nään sut", mut poika oli kuin ei oliskaan.
Kotona kysyin, et eikö mulle voi koulussa puhua. Ei. Onko se liian noloa. On.
 Miksi mun seura ei kotona ole noloa eikä epätoivottua edes kavereiden aikana, mut koulun pihalla on? En enää muista. Teini-ikä liian kaukana. (vajaa neljä viikkoa synttäreihin)

Ei kommentteja: