torstai 18. huhtikuuta 2013

Valokynä

Nyt on marinat maristu. Olen vuodattanut fiiliksiäni niin paljon ja etenkin neutraaleille tahoille, että olen puhdistunut. Ihan puhdas ja tyhjä ja uusi.
Anteeksi kaikki, joille olen tuottanut kärsimystä.

Mutta kun tässä on nuivat ja rankat ajat takana, niin eilinen kommentti piristi ja hävetti.
Työasioissa sain kuulla, että olen niin valloittava persoona, että saan kaikki puolelleni jne. jne. Tiedän, kyllä. Mutta se nolo asia oli se, et ihan kaikki läheiset ei varmaan tuota allekirjoita. Miksen osaa olla läheisteni kanssa aina samanlainen kuin työasioissa? No ehkä siksi, et sitten en olis edes inhimillinen ihminen.
Mä kaikesta vuodattamisestani huolimatta olen aika pidättyväinen ihminen ja pidän itselläni asioita. Ja sitten kun niitä haudon, niin pimahtelen. Läheisille, turhasta.
 Nyt viime aikoina olen vatvonut niin synkkiä, et ihan kauhistuttaa. Sen johdosta eilen töksäytin miehelle, et olen meistä huolissani. Se naurahti, et ainahan sä olet jostain huolissas. Se siitä keskustelusta. Mutta voitteko uskoa, se auttoi. :)

Aiheeseen liittyen aamulla vitsailtiin. Mies sanoi et silityslauta pitää laittaa vaihtoon. Olin et jaahas, pitääkö mutkin laittaa vaihtoon, kun olen jo hieman kulahtahtanut minäkin.

Olen muuteb ihan oikeasti kulahtanut. Tällä viikolla olen havahtunut siihen, et valokynä ON tarpeellinen tuote. Poskipunakin on hurjan hyödyllinen.
Miten voi yhtäkkiä vanheta vuosia? Tällä viikolla työnohjauksessa käydessäni työkaverit kaikki sanoi et näytän tosi väsyneeltä. Byhyh! Missä mun nuori hehkeys on?

Kävinpä tässä myös passikuvassa. Se se vasta nöyryyttävä kokemus on. Kenelle ihmiselle sopii olla hymyilemättä? Paitsi huippumalleille. Mä näytän kuvassa todella vanhalta ja väsyneeltä ja mulla on Sari Sarkomaan väsyneet spanielin silmät ja roikkuvat piirteet. Todellisuus iski suoraan naamaan.

Mutta hei, sehän on vaan pintaa. On on! Sisäinen kauneus loistaa kauas......

4 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

Juuh, sisäinen kauneus!
Mä yritin hetkellisessä mielenhäiriössä kuvata itse itseni. Kamera oli alaviistossa. Naama näytti kuutamolta, otsa oli kurmollaan, silmiä ei erottanut hamsterinposkien takaa, tukka sojotti kohti taivasta...

Totesin että se on älyn valo, jolla mun kannattaa loistaa. Tai sit tuo sisäinen kauneus... (kun löytäis sen vaan jostain)

Tuula kirjoitti...

Valokynä on mun paras ystävä nykyään. Meinas itku tulla alkuviikosta, kun sieltä ei enää herahtanut valopisaraakaan. Synkkä päivä oli se - ja kulahtanut! :D

Olen viime aikoina potenut ikäkriisiä. (Koskapa mulla ei olisi jotain kriisiä.) Nyt tällä kertaa ihan fyysistä, kun tuntuu että joka paikka rupsahtaa. Mulla on harmaita hiuksiakin! Ja maksaläikkiä kasvoissa :O OMG, olen vanha akka! Mutta onneksi on se valo - jos ei sisäinen, niin ainakin valokynä!

Taru kirjoitti...

Synkkiä kausia on kaikilla, välillä vaan pitää rypeä. Kiva kuulla että oot paremmalla mielellä.
Mä oon siinä pisteessä, missä valovoide ei ENÄÄ RIITÄ. Mun pitää laittaa sen alle peitekynää, jotta mustat pandasilmän aluset peittyy. Että näin meillä!

Valoa valokynällä tai ilman!

Rillo kirjoitti...

Ihminen ei ole koskaan niin ruma kuin passikuvansa. Se on ihan fakta!

Puhdistuminen on hyvä, itsekin kaipaan jotain neutraalia maaperää, jolle avautua.