Mulla oli eilen loistavia ajatuksia, mitä halusin päästä tänne kirjoittamaan tänään. Mut jessus, koko aamun olen kuunnellut kaksivuotiaan kirkumiskilareita ja kaikki ajatukset, eritoten positiiviset ja kiinnostavat, katosi päästä. Eli kyllä, melu saa ihmisen luovuuden katomaan. Ja voimat.
Mut jotain jäi eilisestä käteen. Ystävä ilmoitti tulevansa la iltana meille lapsenvahdiksi, jotta miehen kanssa päästään leffaan tai jonnekin. Laitoin miehelle tekstarin ja se oli et "jee, meillä on treffit". Lause sai mut lähes jännittyneesti tirskumaan. Ja huom, menen siis leffaan miehen kanssa, jonka kanssa olen asunut lähes 14 vuotta. Et hieman ollaan vieraantuneita näemmä :)
Mut jos tää olis uusi alku :) (Hymiö hymiö)
Mut onko aika ihana ystävä mulla? On.
Tänään junnun bestis tulee meille ip leikkimään, palautan sen kotiin puoli kuudelta ja sieltä kiidän toiselle kaverille vahtimaan illaksi sen poikaa. Kuulostaa hienolta, mutta oikeasti junnu ja sen kamu leikkii ja mä katselen ton pienimmän kanssa Nalle Puhia ja juon kahvia. Ja sieltä pääsenkin kotiin suoraan laittaan lapsia nukkumaan. Helppo ilta. Ja saan olla poissa kotoa mikä nykyoloissa on luksusta.
Huvittavaa sinänsä. Useimmat ihmiset kokee olevansa liian vähän kotona. Yksi kaveri just tänään sanoi, et hän inhoaa elämäänsä, koti on vaan varikko, jossa välillä ehtii käydä kääntymässä. Hän haluaa uuden elämän ja uuden työn. Ja menee Pride-koulutukseen. Hymiö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti