keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Pikkiriikkinen elämä

Mä hurahdin tohon Pientä elämää etsimässä- kirjaan ihan tosissani. Kirjailija puhuu asioista, joita mä ajattelen, vaikken ole osannut sanoa ajattelevani niin. Erityisen suuren vaikutuksen tekee se, miten hän myöntää äitiyden olevan oma koetinkivensä. Niinpä! On se sitäkin ajoittain.
Tajusin eläväni aika pientä elämää. Ja se  on mulle haaste, vaikka siitä myös nautin. Jos elää pikkuista elämää ilman hurjaa härdelliä, joutuu tulemaan itsensä kanssa aika hyvin toimeen. Mähän en ole niitä ihmisiä, jotka omassa seurassaan viihtyy. Eli mullehan olisi helpompi elämäntapa pitää itseni tosi kiireisenä. Kun on kiire, ei ehdi miettiä.
Osaanhan mä sen täällä kotonakin. Pyrin kyllä siihen, et mun kiireet on kivoja kiireitä. Eli ensin nähdään tämä kaveri ja sitten menen toisen kaverin kanssa kävelylle. Ihanne on, et seikkailujen jälkeen saan laittaa lapset suoraan sänkyyyn ja saan se pienen hiljaisen hetken. (Eilinen hiljainen hetki kesti reilun tunnin. Katsoin 27 dresses elokuvaa, hotkaisin puoli pussia sipsejä ja yhden siiderin ja nukahdin reilusti ennen leffan loppua)

Kirjasta poimittua
- Miten sitä perheenäkään osaisi viettää aikaa? Kaikki tuntuu oudolta ja teennäiseltä. (Mä niin nykyään tunnistan tämän. Kun lapset oli pieniä, oli helppoa ja hauskaa tehdä asioita yhdessä. Nyt kun kaikki on kasvaneet ja kiinnostuneet eri asioista, on ajoittain tosiaan teennäisen oloista "pitää hauskaa yhdessä".)

-Tässä vaiheessa äitiyslomaa minä viime kerrallakin masennuin. Tässä vaiheessa omat ajatukset alkoivat pelottaa, eikä niiden kanssa kestä olla.

-Jotta tapahtumaköyhempi elämä olisi onnellista elämää, suhteen arjen pikku askareisiin pitäisi muuttua.

-Tuleva syksy aukeaa eteeni kuin pimeä tyhjä tasanko vailla odotettavaa. (Tämän kirjailija sanoi miehelleen, kun piti lopettaa rahan käyttäminen pakon edestä. Tunnistan ajatuksen valitettavan hyvin tällä hetkellä. Vaikka väitän etten ole shoppailija, niin ahdistaa tällä hetkellä, kun tuntuu ettei rahaa saa käyttää mihinkään. Mitä mä sitten teen? Kysymys on tyhmä, mun suurimmat huvit ei vie rahaa. Kahvittelu kaverin kanssa on lähes ilmaista.)

Mutta sitten taas muna opetti kanaa. Kysyin esikoiselta onko hän onnellinen. "Joo". Miksi. "En tiedä". No mikä sut tekee onnelliseksi? "Perhe" sanoi poika katsettaan koneelta nostamatta.
 Näin helppoa se on.

Tunnustus eiliseltä.
Juttelin sossuni kanssa puhelimessa ja sanoin edellisenä yönä menettäneeni hermoni. Rakas hoitolapseni on kova kirkumaan kiukusta, sellainen uhmakirkuna. Nyt teki sitä yölläkin jos kehtasin vaikka siirtää hänen jalkansa pois naamani päältä. Jotakuinkin viitisen kertaa sain kirkunaa korvaani kesken unen ja lopulta karjaisin Turpa kiinni.
Sossu nauroi et "kerrankos sitä nyt noin sanoo, olisit voinut pahemminkin sanoa". Miten kevyt olo tulikaan. Ja huomaatteko, meiltä ei vaadita yli-ihmisyyttä?


5 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

kannattaako lukea?
vai iskeekö ahistus?

Musta on nykyään hauskempaa touhuta yhdessä, kun nuo ovat järkevämpiä (no jaa...) - silloin kun ne olivat pienempiä, kaikki lähteminen oli kauhean työlästä ja vaivalloista.

P kirjoitti...

Kyllä se kannattaa lukea. Erilainen kirja kuin mitä luulin. Aika kiinnostava.
Mulla on ristiriita ton yhdessäolemisen kanssa. Et toki on kivaa monin tavoin, ehdottomasti, mut jos mulla on sellainen ulkopuolinen olo et "leikitään tässä nyt sitten perhe-elämää". Kuulostan omiinkin korviini tosi oudolta. Sairas yksilö :)


Taru kirjoitti...

Munkin mielestä kannattaa ehdottomasti lukea. Tykkäsin, kirja pisti ajattelemaan millaista elämää haluaa elää!

Mirka kirjoitti...

Mä en ole lukenut tuota, mutta monesti olen pohtinut.

Seurasin Marikkan blogia siihen saakka, kun pisti pillit pussiin. Hänellehän taisi tulla avioero vuosi sitten, mikä pisti elämän taas uusiksi. Musta vaan oli tosi hienoa, että siinä tilanteessakin hän myönsi, että kaikkia omia ihanteitaan ei pysty noudattamaan jos vastaa koko perheestään yksin. Tietynlainen elämäntapa saattaa olla vahvastikin sidoksissa tarjolla oleviin olosuhteisiin ja siihen, miten esim. taloudellisesti mahdollista heittäytyminen on.

Siltikin oletan, että tuon kirjan ansiot ovat tyystin muussa kuin pelkästään pienemmän elämän tavoittelussa. Marikkan ajatuksia voi soveltaa arkeen, oli se sitten millaista tahansa.

marikan polut kirjoitti...

lainasin, ja huomasin että olenhan mä tuon lukenut.
No, luen uudestaan. Katsotaan mitä jää käteen.
Elän vielä (hyvin suurpiirteisesti) Onnellisuusprojektin Tee se heti-jälkimainingeissa, hyvin pyyhkii. ;)