Tästä nyt on puhuttu jo moneen kertaan. Laittautumisesta, meikkaamisesta. Mutta jatkan aiheesta taas, kun niin hyvät yksinäiset naurut äsken sain. Luin Kaksplussaa (juu luen, edelleen) ja siellä oli juttu aiheesta saako/pitääkö laittautua lapsen syntymän jälkeen.
"Jos laittaudut liikaa, et piittaa lapsestasi, jos kuljet verkkareissa, olet luovuttaja". Näin jutussa väitettiin naisten ajattelevan.
Mut se mikä sai mut nauramaan ääneen, oli nettiraatilaisten kommentit. "Laittautuminen on pois ajasta vauvan kanssa". Siis oikeastiko ihmiset on tollasia pölkkyjä. Samalla perusteella kakalla käyminen on pois ajasta lasten kanssa.
Ihan varppina ei kukaan nainen meikkaa tuntikausia ja ihan varmana, ei kukaan myöskään vietä jokaista sekunttia lapsensa kanssa. Herkeämättä yhteydessä. Toisekseen, mun ipanat istui pieninä aina syöttötuolissa ja katsoi kun mä meikkasin ja laittoivat itselleen puuterihuiskulla puuteria. Ihan oltiin yhdessä, lähes laatuaikaa vietettiin.
Olen ennenkin sanonut, et ennenvanhaan kotiäitikamut oppi tulkitsemaan mun meikistä, millainen aamu oli ollut. Huono aamu=kilo meikkiä.
Nyt mulla on jo helppo elämä ja meikittömiä päiviä hävyttömän usein. Jokainen saa nyt sitten tykönään pohtia johtuuko se siitä, että ei ole enää tarvetta todistaa kaikille, et olen MINÄ, vaikka mulla on lapsia, vai siitä että olen jo luovuttanut...
1 kommentti:
Hihhihii :D Hihityksiä herättää tuollainen mustavalkoajattelu täälläkin. Silloin kun lapset oli pienempiä he touhuilivat vessassa siinä vierellä mun purkkien parissa sillä aikaa kun sutaisin puuterit ja ripsarit. Ei tuntunut siltä, että olisin vienyt kallista aikaa lapsilta :) Ja jos toisaalta lähdin joskus kaupalle ilman meikkejä, niin korkeintaan aiheutin traumoja kanssaihmisille. Ei se meikittömyys kuitenkaan ollut/ole mikään Juttu, että olisi joutunut luopumaan omasta identiteetistä.
Hyvää pääsiäistä!
Lähetä kommentti