keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Tuhlaavaisuusblogi

 Nyt loppui. Mä en enää jaksa nillittää kaupassa, enkä yhtään aio elää säästäväisesti, koska tuhoontuomittua kaikki kuitenkin. 

Koska ihan sama että jos jossain kohtaa yrittää säästää, koska toisaalla menee kaikki rahat joka tapauksessa. (keskimmäisen autokoulu ei mene putkeen. Lisätunnit ja inssi 450 e, uudet tunnit ja inssi 290e. Toivottavasti jää tuohon, koska rahat loppuu)

Aion siis elää siten, että kun raha liikkuu, niin virrat kuljettaa sitä ees taas ja takaisin mulle. 

Mutta huomasin kyllä juuri, etten ole tänä vuonna ostanut yhtäkään vaatetta itselleni enkä usko ostaneeni yhtäkään sisustustavaraakaan. Pari kirjaa kyllä, mutta mulla on lahjakortti, niin sitähän ei lasketa.

Kirjoista puheenollen, Suomalaisessa kirjakaupassa on nykyään systeemi, että jos kuukaudessa palauttaa kirjan, saa vitosen lahjakortin. Pidin ajatusta ylityhmänä. Miksi mä ostaisin kirjan ja palauttaisin sen pikkukorvauksella. Et jospa kirjasto olisi fiksumpi juttu. Nyt vaan kävi niin, että ostin mielipuolisen huonon chick lit kirjan, jota en kestänyt katsoa kodissani, joten palautin sen ja sain sen vitosen. 

Kallis oppiläksy. Ei saa ostaa random sontaa. (Ystävykset rakasti suklaata ja söi sitä koko ajan ja jokainen murhe lääkittiin suklaalla. "Oi ei, miehesi teki itsemurhan, ota pala suklaata suuhun, niin olo helpottuu.")

Pieni tuhlaavaisuus on sekin huippuidea, jonka toteutan huomenna. Vien lapset lapsiparkkiin ja menen vesijuoksemaan. Hinta on kymppi bensaan ja ainakin 7 euroa uintimaksua, mutta palkkana oma aika ja liikunta ekaa kertaa vuosiin. Tämän saman teen kahtena seuraavana viikkonakin ja siihen se loppuukin. Lapsiparkki päättyy. Mutta hei, kolme kertaa omaa aikaa ja liikuntaa. Jostain  se on iloittava. 

Viikonloppuna mulla on ensimmäinen viikonloppuvapaa tänä vuonna. Mulla ei ollut suunnitelmia vapaille ja nyt näyttää siltä, että se menee pojan koriksen parissa, mikä ei todellakaan ole se mun ideaalitilanne. Siis vaikka tykkäänkin käydä peleissä, niin en olisi toivonut että mun lauantai-ilta menee siihen. 

Aiheesta kirjoitti juuri ystäväni facessa. Hänellä menee kaikki viikonloput lasten koripallojuttuihin eikä edes muista milloin olisi ollut viikonloppu vain itselle. Hän mietti millaista elämä on sitten joskus ilman tätä. Hän pelkää, että elämä on sitten tyhjää ja hän tuntisi itsensä turhaksi. Jotenkin pystyin samaistumaan tuohon. Pelkoon ja turhuuteen. Mutta muiden elämää seuranneena tiedän, että tyhjä tila täyttää itsensä. 

Mä olen viime aikoina ollut kiireen lisäksi aika flegu. Taas harmittanut etten ole kirjoittanut tänne mun tuhansia ajatuksia, jotka ei liity säästämiseen. 


Ainiin, varasin Kreikan matkan. Lähden ystävän kanssa juhlimaan hänen viisikymppisiään. 




tiistai 27. helmikuuta 2024

Asuntolainajuttu

 Nyt on kuulkaas todella vakavaa rahapohdintaa. Mulla oli palaveri Nordean kanssa ja sehän meni todella loistavasti. Mutta hämmentävästi. Mun marginaali tippui 0,45 prosenttia. Nice. (Toki maksaa 250e) Mutta sitten todella yllättävästi virkailija ehdotti, että voi pidentää mun laina-aikaa. Lopputuloksena on se, että mun kuukausierä laski muutamalla kympillä, eikä noussut pelkäämälläni parillasadalla. Mutta sitten se mutta, nythän mun laina tosiaan lyhenee hitaammin, oikeasti hitaammin. Kysyin onko nyt paras ajatus se, että samalla säästäisin esim rahastoihin rahaa. Kyllä, oli vastaus. "Ihmiset elää ihan liian tiukilla ja maksaa lainaa hirveää vauhtia, mutta sitten jos tapahtuu jotain yllättävää, ei ole mitään rahaa mitä irrottaa käyttöön."

Mua alkoi kuitenkin hieman stressata tämä päätös, joten ajatuksena on, että maksan lainaa aina enemmän pois jos talous sallii, plus siirrän rahastoon isompia summia. Nythän mulla työtilanne oikeasti on sellainen, että jää rahaa laskujen jälkeen. Mutta sit on kiva, että jos rahaa on vähemmän, niin mun lainakulut on sopivan hillityt. 

Hommahan on se, että rahaa menee liikaa koko ajan. Hiihtolomalla pelkästään ruokaan meni 300 euroa eikä edes syöty ulkona. Mut vaan syödään perikatoon. Mun kuopus pystyy samana päivänä syömään sekä jättikokoisen Rustica pitsan, että 400 grammaa kanaa. Jotenkin vaikuttavaa. 

Sit tänään pidin kuittisulkeisia ja huomasin että yhtenä kauppapäivänä pelkästään herkkuihin meni 26 euroa. Hiukan järkyttää, että neljännes ruokamenoista on karkkia jne. 

Nauraako kaikki, kun julistan, että tällä viikolla syödään jääkaapista ja pakastimesta? Ei mitään kauppareissuja. :D


tiistai 20. helmikuuta 2024

Random-juttuja ja treffirapo

 -Olen tehnyt lihapataa reilusta kahdesta kilosta lihaa. Näemmä riittää kolmeksi päiväksi. 

-Olen saanut puhelun Nordealta, jossa kertoivat korkokaton päättyneen ja kysyivät haluanko palaverin , jossa sumplittais näitä lainoja ja korkoja. (Kyllä kiitos)

-Olen välillä niin pitkästynyt että pelkään kirkuvani. 

- Olen myös hirmu kiitollinen arjestani ja monesta läheisestä. T'änään ilahdutti, kun miniä lähetti instastoorin, jossa joku mimmi kirjoitti haaveilevansa et voisi estää anoppinsa instassa. Miniä kirjoitti, että hän ei halua. :D

-Tänään yllätin itseni ja silitin monen monta vaatetta. Oli pakko keksiä yläkerrassa jotain hommaa, että lapset pysyisi lastenhuoneesa leikkimässä, joten raahasin silityskamat lastenhuoneen viereen. Tuli katsottua omia vaatteita uusin silmin, kun ne oli rypyttömiä. Taas kuvittelen keksiväni uusia asuja. 

-Niin ne treffit. Ne oli oikein hauskat. Tai siis sellaiset helpot ja puheliaat ja nauravaiset. Inarin mies sitkeästi elää mielikuvassa että olen jotenkin ihmeellinen. Hän teki sen hyvin selväksi moneen kertaan. Ravintolassa kertoi tarjoilijalle, että olemme toisilla treffeillä kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Mä nauroin et hän haluaa meistä parin vain päästäkseen lehteen kertomaan meidän tarinaa. Kuinka rakkaus löytyi näin monen vuosikymmenen jälkeen. Mutta nyt siis ei ole vieläkään tällaisia tunteita mulla, mutta siis kivaa oli. 

-Mignon munat on saapuneet kauppaan mun silmien eteen. Turmio. Vasta neljän pakkaus syöy :O

torstai 15. helmikuuta 2024

Viimehetken tunnelmat

 Puhutaanko taas mun viime aikojen suosikkiaiheesta eli siitä, kuin vähän mä haluan mennä "treffeille"? Parin tunnin kuluttua mun pitäisi istua junassa ja jotenkin olla innoissani tai edes "mielissäni". Olen kohta vuorokauden ollut perumassa, koska mua nyt vaan uuvuttaa. Yritän muistaa, että viime kerralla oli sama fiilis ja mullahan oli tosi hauskaa peräti kahdeksan tuntia. Että mikä mua negistyttää?

Pohdin asiaa pitkään ja huolella. Vastaus on se, että mun työ vie multa kaiken, omat ihanat lapset täyttää lopun, ystävät saa jotain ja sit ajatus jostain suhteesta on vain liikaa ylimääräistä työtä. Olen tästä varmaan vuosien aikana ennenkin maininnut useastikin ehkä, että jos mun pitää jonkun miehen kanssa kirjoitella iltaisin, niin koen et se on mun ajasta pois. 

Eli miehet ja suhteet on mulle vähän työhön verrattavissa oleva asia. 

Sitten on se pieni osa minua, joka pohtii yksinäistä loppuelämää. 

JOO tiedän, näitä samoja jauhan jatkuvasti, mutta omapa on päiväkirjani :D

Jk. Pääsenpä hetkeksi pois kotoa (Kiitos äidin) ja saanpa ehkä hyvää ruokaa ja pari lasia viiniä. 

tiistai 13. helmikuuta 2024

Alisuoriutuja keittiössä

 Kun olen tässä pitkään ollut vahingossa semiterveellisellä ruokavaliolla, niin menen näköjään helposti tolaltani, jos ruokahommat menee sekaisin. Olen rakastanut yksinäisiä iltahetkiäni, kun olen syönyt kasvisnuudelifetahässäkkääni valehtelematta joka ilta. Mä odotan sitä hetkeä, että talo on hiljaa, tv on auki ja mulla herkkuruokaa edessä. Ja ehkä viinilasi.  Tänään olen hirmu nälkäinen ja ihan kuulkaa pikkukakkosaikaan teen tätä omaa ruokaani. Ja ketuttaa. Et miten mä voin nauttia ruoan ruokana, pikkukakkonen taustalla ja mitä kummaa mä sit illalla syön? 

Sama kriisi oli viime viikolla. Poikain kanssa syötiin mäkkiruokaa ja sehän täyttää niin, etten halunnut edes iltapalaa ja mitä se nyt sit on. Telkkari ja minä, yksin. 

Mun syömiset on kyllä taas omaa luokkaansa. Joka päivä aamulla kaksi ruisleipää pähkinävoilla, lounaaksi munakas ja kaksi juustoriisikakkua. (Tykkään plus laiskuus) Sit saatan vasta illalla syödä sen mun ruoan ja olen jo sairaan nälkäinen yllätys yllätys. 

JOs olen leiponut pullaa, syön ehkä kaksi. Jos nuoriso tulee kylään ja tuo berliininmunkin, syön puolikkaan. Jos kotona on salmiakkia, napsin niitä välillä. Tällai voi siis elää näemmä viikkoja. 

Laiska, alisuoriutuja, mutta myös ihminen, joka tykkää jostain ruoasta pitkään ja syö sitä koko ajan, ja sit vaihtaa jossain kohtaa. 

Mutta onhan toi nyt halpaakin. Etenkin viime viikolla kun löysin hävikkikorista suippopaprikoita. Neljä kpl maksoi 42 senttiä. 

Se olikin mun ainoa panostus taloudellisuuteen. Mä elän koko ajan jossain poikkeustilassa, enkä pääse kunnolla kauppaan ja sit lähetän pojan lähikauppaan ja sehän aina maksaa. 

Sen lisäksi keskimmäinen poika päätti vihdoin jatkaa keskenjäänyt autokoulua ja sehän se rahaa vasta viekin. Siis hienoa että hoitaa homman loppuun, kun siihen on rahaa palanut, mutta tuleehan sieltä vielä satasien laskuja.

Eli aina on jotain. 

Tänään toisaalla puhuttin taas karsimisesta. Että tyynesti pitäisi luopua turhasta tavarasta ja vaatteesta. Sit luin Kotivinkistä naisesta, joka on luopunut about kaikesta ja hällä on 550 tavaraa. Kiehtovinta on se, että hänellä on viisi samanlaista pooloa, joita käyttää. Ainoastaan. Miettikää tämän helppoutta ja järisyttävää tylsyyttäkin. (Varaa huudella. Itsellä mustat trikoot ja huppari aika lailla aina päällä. )

Anyway, kurkistin taas vaatehuoneeseen, että jospa karsin. Ahdistuin heti, koska onhan se nyt vaikeaa. Suljin oven. Mietin toiste. 


torstai 1. helmikuuta 2024

Ranskalaisin viivoin

 Tällä viikolla olen ajatellut:

-Ihanaa, että Pekka Saurilla on ihana parisuhde 28 vuotta nuoremman naisen kanssa ja ovat onnellisia, mutta oikeasti miettikää, jos mulla olisi nyt 81-vuotias mies! Olematta ikärasisti, joka olen, niin sanonpa vaan että ei toimi. Ihan varmasti suhde voi olla oikein hyvä, kun ollaan "nuoria ja elinvoimaisia", mutta sit kun toinen on nuori ja toinen vanhus, niin oi ei. Tiedän kyllä, että kuka vaan voi sairastua ja nuori voi  olla huonossa kunnossa tai sairas, mutta silti. 

Mietin asiaa jo joku hetki sitten Bio-isäni kautta, joka on 79 ja vaimonsa 61. Onhan heidän elämässään aikamoinen epäsuhta, vaikka isäni ei ole mikään vanhus vanhus ollenkaan. Nyt kyllä vakavasti sairas ja huonoja uutisia odotellaan. 

-Elämä on lahja palasi tänään mieleen, kun ystäväni kertoi läheisestään, joka oli saanut aivoverenvuodon ollessaan yksin kotona etätöissä. Hän on todella huonona ja ennuste aika lohduton. Tyyppi on mun ikäinen mies, joka on todella aktiivinen ja urheilullinen ja vaikka "toipuisi", tuskin voi enää mitään tehdä. Jotenkin järkytti taas tämä elämän arvaamattomuus. Yritän pitää huolta itsestäni ja nauttia joka päivästä. 

-Tänään osaankin nauttia, koska olen toipunut noroviruksesta, joka kaatoi koko poppoon. Oli kyllä aikamoinen kokemus ja nyt on ihan jee-olo, kun juon ensimmäistä kahvikupillista  maanantain jälkeen. 

-Viime yönä päätin etten ota töistä kahden vuorokauden vapaata tavatakseni pohjoisen miehen. Mun vilpitön yksi syy on se, etten halua siirtää hoitolastani toiseen perheeseen heppoisin perustein. Ja anteeksi nyt vaan, nuo "epätreffit" olisi heppoinen syy. Tajusin etten oikeasti vain ole kiinnostunut ja sillä selvä. Jo, on imartelevaa, että joku tykkää, mutta se ei riitä syyksi itse innostua. Ehdottomasti hyvä tyyppi, jossa ei ole mitään vikaa, joka olisi tökännyt silmään. Tämä on epäsuosittu aikuinen mielipide, mutta mulle kelpaa vain salamarakastuminen. Tiedän ettei olisi varaa olla näin hankala, mutta olen vain. Kadun sitten myöhemmin. (Toki jos äiti tulee lapsenvahdiksi , niin toki mä meen treffeille, eipä sillä.)

-Tiedän että alan kuulostaa vähä höhlältä. 

-Norovirus on ihana laihdutuskuuri. Tai siis kamala, mutta tehokas. 


Kivaa norotonta viikkoa kaikille!



maanantai 29. tammikuuta 2024

Uusi viikko, tyhjä lehti

Hirmu posina aloitan tämän viikon. Tämä on taas se viikko, jolloin en käytä rahaa juuri mihinkään. Tämä viikko on myös viikko, jolloin joka päivä on jotain ohjelmaa ja menoa, useimmiten työjuttuja, mutta silti kivaa. Aina kiva päästä pois kotoa. 

Viikon paras on huominen kampaaja. Minähän joku vuosi sitten aloin kasvattaa pidempää tukkaa, koska mulla ei olleu aikaa (ja rahaa) käydä kampaajalla kuuden viikon välein. Naurettavasti homma on mennyt siihen, että käyn leikkauksessa ja värissä neljän kuukauden välein. Noin kaksi kuukautta oon ihan kivan näköinen seminuori ja loput kaksi olen kulahtanut harmaantunut vanha nainen. 

Mutta siis huomisesta alkaen olen se upea ja säkenöivä. 

Koska olen tänään siis positiivinen, niin aamuun on kuulunut sekä terveellinen aamiainen, kyykyt ja kaurapuurolounas. Noi kyykyt on mun uusin matalan kynnyksen liikunta. Kyykkäilen välillä. Pilatestanko, joka pitkästä aikaa ilmestyi sohvan alta parin treenin ajaksi, on taas mennyt piiloon. Hirmu vaikea olla säännöllinen liikkuja, kun urheiluvälineet pakoilee mua. 

Mietin saanko ikinä itseäni muutettua ihmiseksi, joka tekisi jotain ja edes yrittäisi kehittyä jossain. (Hei, mun piti olla posi ja yhtäkkiä tuli tämmöinen nega-ajatus.)

Edelliseen liittyen oivalsin jotain. Mun kaikki ystävät on sellaisia, joita ihailen kovasti ja jopa kadehdin joitain puolia. Siis sillai ihailukadehdin. Oivalsin juuri, että about jokaisella heistä on elämässä jotain kurjia haasteita ja ikävää epämukavuutta. Eli se sanonta siitä, että ei kannata kadehtia ketään, kun ei voi tietää mitä heidän elämässä on, ON siis oikeasti totta.  (Ja siis edelleenkin tarkoitan kateudelle enempi ihailua, haluaisi itselleen ystävän hyviä ominaisuuksia tai taitoja. Hauska huomata etten kadehdi toisen kotia tai rahoja tai autoa tai edes parisuhdetta. Nää kateudet liittyy tosiaan vain ominaisuuksiin tai taitoihin.)